keskiviikko, 9. marraskuu 2016

Mustikkajuustokakku rukiisella pohjalla

Pakkaspäivän tervehdys!
Tarkoitukseni oli tehdä mustaherukkajuustokakkua, mutta pakastin sanoikin eioo:ta, niin tein sitten mustikkajuustokakkua. Hyvää tuli silti, ei voi kieltää, vaikka mustaherukoiden kirpeys puuttuikin. Slurps!

 

DSC04277.jpg

Pohja

Pohjan tein samalla reseptillä kuin puolukka-valkosuklaajuustokakkuunkin.
Eli 3 dl ruispuurohiutaleita
1 dl fariinisokeria
50 g voita

Nämä pannulle ja paista rapsakaksi.

Täyte

2 dl kuohu/vispikermaa
1 prk rahkaa
1 pkt/200g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl mustikoita (itselläni oli hieman sokeroituja)
2 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja lisää siihen muut aineet. Kiehauta 2 rkl vettä kattilassa ja lisää siihen pehmenneet liivatelehdet. Purista kädessä niistä ensin ylimääräiset vedet pois. Sekoita kunnes liivatteet sulavat nesteeseen. Valuta neste täytteeseen ohuena norona koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ruishiutalepohjan päälle ja laita jääkaappiin. Tee kiille.

Kiille

2 dl (soseutettuja) mustikoita. Tai 2,5 dl kokonaisia.
n.0,5 dl jotain mehua
1 tl vaniljasokeria
n. 1-2 rkl hienoa sokeria
3 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Soseuta sauvaskoittimella mustikat sileäksi nesteeksi ja lisää mehu ja sokeri. Sulata taas liivatteet kuumassa nestetilkassa. Lisää mustikkasoseeseen ja kaada kakun päälle.

Anna kakun hyytyä noin 5 tuntia tai yön yli.

Koristele esim. vaahtokarkeilla.

DSC04275.jpg

DSC04280.jpg

Hanne

sunnuntai, 6. marraskuu 2016

Omenantuoksua syyskuulta

Yksi syksyinen reseptivinkki on vielä pakko vinkata, vaikka omenakausi on jo mennytkin. Mutta ainahan omenoita saa kaupasta (tai pakastimesta) lisää. :) Kodin Kuvalehden sivujen blogissa Ruususuu ja huvikumpu oli ihana omenapiirakan resepti, jota tuli kokeiltua. Ja voin sanoa että maistui!! 

Itse en laittanut ollenkaan tuorejuustoa, vain turkkilaista jugurttia ja tykkäsin kovasti näinkin. Maku oli jotenkin tosi pehmeä. Tätä aion tehdä varmasti jatkossakin. 

DSC04038.jpg

DSC04013.jpg

Hanne

keskiviikko, 2. marraskuu 2016

Synttärihumua ja merirosvolaivakakkua

Lokakuussa vietimme kuopuksemme 3-vuotissynttäreitä. Olin aiemmin bongannut netistä vinkin merirosvokeksikakusta. Päätin tehdä sellaisen, hieman ohjetta muokaten. 

DSC04193.jpg

DSC04194.jpg

Alkuperäisessä ohjeessa kakku oli tehty kekseistä, mutta koska väkeä oli tulossa paljon ja täytyyhän synttäreillä "oikea" kakku olla niin tarvittiin muutakin kuin keksejä. Tein pohjan kahdesta pellillisestä unelmakääretorttupohjaa, leikkasin levyt puoliksi ja asettelin 3 palaa päällekkäin. Viimeisestä palasta leikkasin pienempiä paloja jotka pinosin laivan peräosaan. Keulan muotoilin veitsellä sopivaksi. 

Väliin ja päälle laitoin kuohukermaa ja minttusuklaarahkaa, sokeria ja vanilliinisokeria sekä liivatetta. En tehnyt täytteestä kovin makeaa, koska fanipalat ovat todella makeita. En myöskään kostuttanut kakkua, mutta täytin kakun jo illalla ja mielestäni kakusta tuli näin hyvä.

Fanipalapusseja meni noin kolme, en kiinnittänyt paloja toisiinsa muutakuin peräosassa muutamaan ylimmäiseen palaan, koska siellä kerroksia tuli viisi. Kiinnitykseen käytin tomusokerikuorrutetta.

Lopuksi suolakaloja päälle. Mastot on tehty grillitikuista ja tavallisesta paperista.

Siellä mistä minä olen kotoisin tällaista kääretorttulevyistä tehtyä täytekakkua sanotaan pusukakuksi. Syytä en tiedä, mutta kuulostaa ainakin hauskalta!

DSC04197.jpg

DSC04201.jpg

 

DSC04195.jpg

Nämä pikkupurtavat olivat hyviä. Tulisuutensa vuoksi tosin maistuvat varmaan enemmän aikuisille kuin lapsille. Tuorejuuston ja retiisin väliin sopisi loistavasti graavilohi, mutta näin kasvisversionakin oikein maistuvia.

Ohje:
saaristolaisleipä tai jokin muu tumma siemenleipä
kermaviili
wasabituorejuusto
retiisejä
(graavilohi)

Sekoita kermaviili ja wasabituorejuusto. Itse laitoin 2 prk kermaviiliä ja yhden rasian tuorejuustoa ja tuntui potkua silti riittävän.

DSC04198.jpg

Ihanaa marraskuuta!

Hanne

sunnuntai, 30. lokakuu 2016

Mehevä kasvislasagne ja tomaatti-vesimeloni-mozzarellasalaatti

Hei pitkästä aikaa! Uusi kone alla vihdoinkin niin voin sanoa hyvästi tälle blogihiljaisuudelle. Paljon on leivottu (yhdet synttärit vietetty) ja ruokaa laitettu tässä välissä, kaikkea en ole ikuistanut kameralla mutta mahdollisimman paljon kuitenkin. 

Meillä tehdään lasagnea silloin, kun halutaan syödä vähän "paremmin" ja hyvää. Ja kun on paremmin aikaa ruuanlaittoon. Mikään keventäjän ruoka tämä ei ole, ainakaan meillä, koska en yleensä pihtaile juuston kanssa. Usein laitan kermajuustoa, koskenlaskijaa, mustapippurijuustoa... You name it! Mutta lasagnepäivänä ei kaloreita lasketakaan. Kaveriksi sopiikin joku raikas ja kevyt salaatti ja pehmeä leipä. Yleensä meillä syödään kasvisversiota, koska itse en syö lihaa. Mies joskus saattaa pyöräyttää jauhelihaversion perheen miehille.

Täytteenä voi käyttää melkein mitä kasviksia vaan kaapista löytyy. Tässä versiossa on porkkanaraastetta ja soijarouhetta. Muita meillä paljon käytettyjä täytteitä: tomaatti, paprika, parsakaali, kukkakaali, pavut, punaiset linssit, kikherneet. Hyviä myös munakoiso, kesäkurpitsa. Tonnikala tai lohi sopii myös väliin jos kalaisaa haluaa.

DSC04060.jpg

Kasvislasagne

175 astetta, noin 50 min uunin alatasolla.

Tomaattikastike

n. 3 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
400-500 g tomaattimurskaa
(1 pikkuprk tomaattipyreetä)
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl vettä
3 isoa porkkanaa raastettuna
n. 1 dl soijarouhetta
1-2 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl mustapippuria
(basilikaa, oreganoa)

Laita soijarouhe turpoamaan noin lasilliseen vettä. Kuullota sipuli oliiviöljyssä, lisää valkosipuli ja porkanaraaste. Lisää tomaattimurska- ja pyree sekä vesi. Mausta ja lisää turvonnut soijarouhe. Kiehauta ja maista ja lisää mausteita tarvittaessa.

Juustokastike

50 g voita
1 l maitoa
n. 200 g juustoraastetta
ripaus suolaa ja mustapippuria
(herkkua saa kun sulattaa joukkoon myös (viherpippuri)koskenlaskijaa tai mustapippurituorejuustoa)

Sulata voi kattilassa ja lisää voisulaan jauhot. Lisää maito pikkuhiljaa koko ajan sekoitellen. Anna kiehua hetki jotta kastike paksuuntuu/saostuu, varo kuitenkin polttamasta pohjaan, sekoittele koko ajan. Sammuta levy ja lisää reilu puolet juustoraasteesta (ja muista juustoista jos laitat) ja sulata ne joukkoon.

Kokoaminen

Kerroksia tulee n. 3-4 vuoan koosta riippuen. Aloita tomaattikastikkeella. Levitä pohjalle ohuelti tomaattikastiketta. Peitä kerros sen jälkeen vierekkäin asetelluilla täysjyvä/pinaattilasagnelevyillä. Sen jälkeen taas tomaattikastike ja juustokastike. Lasagnelevyt. Tomaattikastike ja juustokastike. Lasagnelevyt. Jne. Päällimmäisten lasagnelevyjen päälle riittää pelkkä juustokastike. Ripottele loput juustot pinnalle. 

Jos laitat kasviksia/juureksia irrallisina lisää ne väleihin tomaattikastikkeen ja juustokastikkeen väliin.

Laita uuniin 175 asteeseen alimmalle tasolle noin 50 minuutiksi kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Pinnalle voi ripotella tuoretta basilikaa.

Anna vetäytyä ennen tarjoilua n. 15 minuuttia.

DSC04057.jpg

Salaatti

Tomaatti
Vesimeloni
Mozzarella
Tuore basilika

Tähän sopii hyvin päälle paahdetut pinjansiemenet, jos sellaisia löytyy.

DSC04054.jpg

Tuoretta leipää kylkeen, nam!

DSC04062.jpg

Enjoy!

Hanne

 

sunnuntai, 11. syyskuu 2016

Puolukka-valkosuklaajuustokakku

Tein kakkua pitkästä aikaa. Tähän vuodenaikaan maistuu ihana valkosuklainen puolukkajuustokakku. Kakussa kohtaavat puolukan kirpeys ja valkosuklaan makeus.

DSC04028.jpg

Puolukka-valkosuklaajuustokakku

Pohja

3 dl ruishiutaleita
1 dl fariinisokeria
50 g voita

Täyte

5 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (200 g) rahkaa
2 dl Flora vispikermaa
2 rkl vaniljasokeria
1/2 dl sokeria
100 g valkosuklaata rouhittuna
2 dl kokonaisia puolukoita

Kiille/päällinen

n. 2 dl puolukkahilloa
2 liivatelehteä
3/4 dl vettä
2 rkl sitruunamehua

Jos ei ole puolukkahilloa, voi soseuttaa kokonaisia puolukoita ja lisätä sokeria, tai tehdä kiilteen puolukkamehusta. Kiille ei ole pakollinen, sen voi myös halutessaan jättää tekemättä.

Koristeluun puolukoita tai valkosuklaarouhetta.

Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperista.

Pohja: Paahda hetki ruishiutaleita pannussa, lisää fariinisokeri ja voi ja paista rapeaksi. Kaada seos irtopohjavuokaan ja levitä.

Täyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Lisää kermavaahdon joukkoon muut ainekset ja sekoita hyvin. Purista vedet liivatteista. Kuumenna kattilassa 2 rkl vettä ja lisää liivatteet sinne sulamaan sekoittaen. Lisää liivatesula täytteeseen ohuena norona koko ajan sekoittaen. Levitä täyte vuokaan ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet kiilteen.

Kiille: Liota liivatelehdet kylmässä vedessä reilu 5 min. Purista vedet ja sulata kattilassa sitruunamehussa. Kaada ohuena norona hillo-vesiseokseen koko ajan sekoittaen. Levitä kakun päälle. Koristele.

Laita hyytymään jääkaappiin vähintään 4 tunniksi tai mieluummin yön yli.

DSC04030.jpg

DSC04031.jpg

DSC04032.jpg

Hanne

 

  • Blogit.fi

  • Kävijälaskuri

    kavijalaskuri